Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 07.06.2024/Pykälä 36


 

Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen

 

Keskusvaalilautakunta 07.06.2024 § 36  

204/00.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen

 

Päätösehdotus Jatketaan ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastamista. Ennakkoäänestysliput pakataan äänestysalueittain, sinetöidään ja sijoitetaan tietoturvallisesti lukittuun säilöön.

 

Päätös Jatkettiin ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastamista. Tarkastettiin yhteensä 242 kpl kuntaan saapunutta lähetekuorta, joista yksi oli kirjeääni. Kaikki ennakkoäänet hyväksyttiin. Tarkastamisen ja hyväksymisen jälkeen kirjeääni poistettiin sinisestä vaalikuoresta vaalisalaisuus säilyttäen, leimattiin ja suljettiin ruskeaan vaalikuoreen. Tämän jälkeen kuori sijoitettiin muiden ennakkoäänten joukkoon. Hyväksytyt ennakkoäänet jakautuivat seuraavasti:

Kirkonkylän äänestysalue:  yhteensä 105 kpl
Kuukanniemen äänestysalue: yhteensä 137 kpl

Kaikkiaan hyväksyttyjä ennakkoääniä annettiin yhteensä 421 kpl, kirkonkylällä 224 ääntä, joista yksi kirjeääni ja Kuukanniemessä 197 ääntä. Vaalikuoret paketoitiin äänestysalueittain, sinetöitiin ja sijoitettiin lukittuun säilöön.