Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 16.05.2024/Pykälä 31


4 Arviointikertomus 2023

 

Vuoden 2023 arviointikertomuksen valmistelu

 

Tarkastuslautakunta 16.05.2024 § 31  

64/00.01.01/2024  

 

 

Valmistelija Hanna Hanninen

 

Kuntalain 121 § :n mukaisesti tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Tarkastuslautakunta valmisteli arviointikertomusta 25.4.2024 kokouksessa ja päätti jatkaa valmistelua tässä kokouksessa. Arviointikertomusluonnos on toimitettu jäsenille sähköpostitse 24.4.2024.

  

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää
  
. hyväksyä ja allekirjoittaa arviointikertomuksen,
. luovuttaa arviointikertomuksen valtuustolle tiedoksi ja käsiteltäväksi
. esittää valtuustolle, että valtuusto velvoittaisi kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja antamaan vastineet kertomuksen havaintoihin sekä raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden aikana havaintojen aiheuttamista toimenpiteistä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.