Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 87


 

KVTES järjestelyerän osuuden käyttäminen kunnanjohtajan kokonaispalkkaan

 

Kunnanhallitus 17.06.2024 § 87  

109/01.02.01/2024  

 

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen

 

1.6.2024 tuli jakoon useampia paikallisia järjestelyeriä, joihin liittyvät työnanatajan ja työntekijöiden edustajien väliset neuvottelut käytiin KVTES:in osalta 23.5.2024. Neuvotteluissa sovittiin, että KVTES:in osalta järjestelyeriä käytetään tehtäväkohtaisiin palkkoihin. KVTES:in kokonaispotti on jaettu sopimusliitteittäin palkkojen suhteesa.

 

KVTES:in hinnoittelemattomien palkkaryhmän järjestelyerän suuruudeksi laskettiin 244,56, mikäli summa jaetaan tehtäväkohtaisiin palkkoihin. Palkkaryhmään kuuluu 3 henkilöä, joista kunnanjohtaja on yksi. Näin ollen jaettavaksi summaksi henkilöä kohden jää 81,52 euroa.

 

Kunnanjohtajan palkka on kokonaispalkka ja siitä päättää kunnanhallitus. KVTES:in palkkausluvun 17 §:n mukaan mikäli viranhaltijan palkka on määritelty kokonaispalkaksi, niin hänelle ei makseta muita palkkausluvussa tarkoitettuja palkanosia, jollei viranhaltijaa koskevassa kunnan/kuntayhtymän toimivaltaisen viranomaisen päätöksessä ole erikseen muuta todettu.

 

Paikalliset järjestelyerät maksetaan takautuvasti 1.6.2024 alkaen.

 

Esittelijä Kunnanhallituksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä järjestelyeristä johtuvan lisäyksen kunnanjohtajan kokonaispalkkaan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Kati Rekola (esteellisyys hallintolaki 28.1 § kohta 1) ei osallistunut tämän asian käsittelyyn.