Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 91


 

Viranhaltijapäätökset

 

Kunnanhallitus 17.06.2024 § 91  

2/00.01.01/2024  

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Pia Fihlman

 

Kunnanhallitukselle esitetään 9.5.-12.6.2024 tehdyt seuraavat viranhaltijapäätökset:

 

-          kunnanjohtaja §:t 6-8

 

-      kunnanhallituksen puheenjohtaja §:t 2-3

  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee yllä mainitut päätökset tiedoksi ja toteaa, ettei se käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeuttaan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Lisäksi kunnanhallitus merkitsi tiedoksi kunnanjohtajan 13.6.2024 tekemät viranhaltijapäätökset § 9-10 ja totesi, ettei se käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeuttaan.