Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 88


 

Eronpyyntö kunnan luottamustehtävistä, Anssi Manninen

 

Kunnanhallitus 17.06.2024 § 88  

108/00.00.01/2024  

 

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen

 

Anssi Manninen on pyytänyt 29.5.2024 eroa kunnan luottamustehtävistä paikkakunnalta muuton takia. Hän on toiminut keskusvaalilautakunnan sekä kunnanvaltuuston varajäsenenä.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetuille ja varavaltuutetuille.

 

Vaalilain 93 §:n mukaan, jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti. Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi, varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Anssi Manniselle myönnetään ero kunnan luottamustehtävistä. Lisäksi kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto valitsee uuden varajäsenen keskusvaalilautakuntaan sekä päättää todeta, että varavaltuutettujen määrän jäädessä vajaaksi keskusvaalilautakunta määrää vaalilain 93 §:n mukaisesti valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä uuden varavaltuutetun.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.