Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.08.2024/Pykälä 105


4 SIVLA_Toteuma_Kayttosuunnitelma2024

 

Sivistyslautakunnan käyttösuunnitelman toteutuminen 30.6.2024

 

Sivistyslautakunta 14.08.2024 § 37 

 

 

 

Valmistelija Talousasiantuntija Taina Koivisto, rehtori Sanna Karppinen, varhaiskasvatusjohtaja Mia Kivinen, hyvinvointikoordinaattori Kati Ahonen

 

Sivistyslautakunnan alaisen toiminnan käyttösuunnitelman toteutumisesta kesäkuun loppuun mennessä on laadittu oheinen raportti. Pääsääntöisesti toiminnassa on edetty talousarviossa ja käyttösuunnitelmassa päätetyllä tavalla. Talousarviovuonna on haettu ja saatu hankerahoituksia viidelle hankeelle, avustukset ovat yhteensä 115 715 euroa. Kirjastotoiminnassa talousarviovuoden aikana ilmenneet muutokset on kerrottu käyttösuunnitelman toteutumisessa.

 

Esittelijä Vs. kunnanjohtaja Tommy Vesterlund

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee käyttösuunnitelman toteutumisen tiedokseen raportin ensimmäisen vuosipuoliskon ajalta ja vie sen kunnanhallitukselle tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanhallitus 19.08.2024 § 105  

19/02.01.02/2024  

 

 

 

Esittelijä vs. kunnanjohtaja Tommy Vesterlund

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee käyttösuunnitelman toteutumisen tiedokseen raportin ensimmäisen vuosipuoliskon ajalta

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.