Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.05.2024/Pykälä 67


 

Kuukanniemen osayleiskaava 2023

 

Tekninen lautakunta 28.09.2023 § 27 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Tommy Vesterlund

 

Kuukanniemen osayleiskaavan laatiminen on käynnistetty 2017 ja yleiskaavan laatijaksi valittiin vuonna 2021 Karttaako Oy.

 

Osayleiskaavaluonnos on nyt valmistunut.

 

Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen ja toimintojen yhteen sovittaminen. Yleiskaava on ohjeena laadittaessa tai muutettaessa asemakaavaa. Yleiskaava voi olla rakennusluvan perusteena ranta-alueilla, kyläalueilla ja muilla maaseutualueilla. Oikeusvaikutteinen kaava mahdollistaa kaavan mukaisten rakennuslupien myöntämisen ilman poikkeamispäätöksiä.

 

Kaavaluonnos käsitellään teknisessä lautakunnassa, josta luonnos lähetetään kunnanhallitukselle. Kunnanhallitus asettaa osayleiskaavan nähtäville ja samalla järjestetään yleisötilaisuus.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tommy Vesterlund

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy Kuukanniemen osayleiskaavan luonnoksen ja lähettää sen edelleen kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Kunnanhallitus 16.10.2023 § 137 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa Kuukanniemen osayleiskaavan 2023 luonnosvaiheen nähtäville kunnan verkkosivuille ja kunnanvirastolle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tekninen lautakunta 18.04.2024 § 12 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Tommy Vesterlund

 

Kuukanniemen osayleiskaavan laatiminen on edennyt ehdotusvaiheeseen. Ehdotusvaiheessa on otettu huomioon luonnosvaiheessa ja yleisötilaisuudessa saadut kommentit/mielipiteet sekä viranomaislausunnot.

 

Kaavaehdotus on nähtävillä vähintään 30 päivää. Nähtävillä oloaikana osalliset voivat jättää siitä muistutuksen.

 

Ehdotusvaiheen jälkeen siirrytään hyväksymisvaiheeseen. Hyväksymisvaiheessa konsultti tekee kaavaehdotukseen tarkistukset muistutusten ja viranomaislausuntojen pohjalta. Kaava etenee tämän jälkeen hyväksymiskäsittelyyn. Lemin kunnassa teknisen lautakunnan kautta kunnanhallitukseen ja sieltä kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tommy Vesterlund

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy Kuukanniemen osayleiskaavan ehdotusvaiheen ja lähettää sen edelleen kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Kunnanhallitus asettaa osayleiskaavan ehdotusvaiheen nähtäville.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanhallitus 13.05.2024 § 67  

230/10.02.02/2023  

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Kuukanniemen osayleiskaavan 2023 ehdotusvaiheen ja asettaa sen nähtäville kunnan verkkosivuille ja kunnanvirastolle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.