Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 14


 

Määräaikaisten koulunkäynninohjaajien (2kpl) täyttölupa

 

Sivistyslautakunta 17.04.2024 § 13 

 

 

 

Valmistelija Rehtori Sanna Karppinen

 

Lemin koulukeskuksella on tällä hetkellä, keväällä 2024, määräaikaisessa työsuhteessa 2 koulunkäynninohjaajaa 80% työajalla, ja 1 ohjaaja 75% työajalla.

 

Talousarvioon vuoden 2024 syksylle ei ole varattu määrärahaa näiden määräaikaisten ohjaajan tehtävien täyttämiseksi, mutta tarve täyttämiselle edelleen on. Nämä määräaikaiset tehtävät ovat olleet kunnassa täytettynä elokuusta 2019 alkaen, joten voitaneen sanoa, että kyseessä on vakiintunut tarve.

 

Erityisluokanopettajan virkaa perustettaessa syksylle 2024 talousarviossa huomioitiin yhden opettajaviran ja yhden ohjaajan tehtävän täyttämättä jättäminen kompensoimaan palkkakuluja. Molemmat pienryhmät tarvitsevat kuitenkin oman ohjaajansa. Yläkouluikäisten kanssa ohjaaja siirtyy mukana taito- ja taideaineiden tunneille avuksi, alakoulun pienryhmässä ohjaajaa tarvitaan levottomien ja kärsimättömien oppilaiden tueksi.

 

Kahden 80% ohjaajan palkkoihin sivukuluineen menee 5kk ajalta n. 22000€. Tähän ei ole laskettu 1.6.2024 KVTES yleiskorotusta 2,27% eikä mahdollisia järjestelyerän vaikutuksia.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle kahden 80% työajalla olevan koulunkäynninohjaajan tehtävän täyttöluvan myöntämistä ajalle 8.8.2024-30.5.2025. Kevään 2025 palkkamenot huomioidaan tulevassa 2025 talousarviossa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanhallitus 13.05.2024 § 63 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

 

Kunnanvaltuusto päättää budjettirahoitteisten tulosalueiden tuloarvioiden ja määrärahojen yhteismääristä ja siirroista ko. tasolla sekä talousarviomuutoksista. Talousarvioon 2024 ei ole tehty varausta 2 määräaikaisen koulunkäynninohjaajan palkkakuluihin. Kukin toimielin päättää käyttösuunnitelmassaan tulosalueen määrärahojen ja tavoitteiden jakamisesta tulosyksikköjen ja kustannuspaikkojen tasolle ja siirroista ko. tasoilla. Toimielin ei voi antaa ylitysoikeutta ilman, että kate ylitykselle osoitetaan saman tulosalueen sisältä.

 

Talousarvioon on varattu koulusihteerin tehtävään palkka 100 %:lla työajalla, tehtävän osa-aikaistamisen vuoksi palkkasummasta säästyy 21 687 euroa vuoden 2024 talousarviossa. Tämä palkka voidaan siirtää määräaikaisten koulunkäynninohjaajien palkkaukseen.

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvat kahden 80 %:n työajalla olevan koulunkäynninohjaajan tehtäviin ajalle 8.8.2024-30.5.2025. Kevään 2025 palkkamenot huomioidaan tulevassa vuoden 2025 talousarviossa.

 

Kunnanjohtajan kokouksessa tekemä muutettu päätösehdotus

 

Teknisen laskentavirheen vuoksi kunnanhallitus päättää pyytää kunnanvaltuustolta 13 000 euron määrärahan myöntämistä kahden 80 %:n työajalla olevan koulunkäynninohjaajan tehtäville. Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvat kahden 80 %:n työajalla olevan koulunkäynninohjaajan tehtäviin ajalle 8.8.2024-30.5.2025, mikäli valtuusto myöntää määrärahan tehtäviin. Kevään 2025 palkkamenot huomioidaan tulevassa vuoden 2025 talousarviossa.

 

Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että rehtori Sanna Karppinen osallistui tämän pykälän käsittelyyn ja poistui ennen päätöksentekoa.

 

 

Kunnanvaltuusto 27.05.2024 § 14  

60/01.01.01/2024  

  

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.