Dynasty tietopalvelu
Lemin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 31.08.2026/Pykälä 33


Liitteet
Numero Otsikko
12 Liite 1Aloite Itsenäisyyden polun kehittämisestä
(pdf 49.54 kb)

Kokousasian teksti

 

Ilmoitusasiat

 

Kunnanvaltuusto 31.8.2026 § 33  

     

 

Päätös Merkittiin, että kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jarmo Tölski kertoi valtuutetuille Kuntalehden näköislehden olevan luettavissa myös verkossa.

 

 Kokouksessa jätettiin seuraava aloite: Aloite Itsenäisyyden polun kehittämisestä. Aloite merkittiin tiedoksi ja siirrettiin jatkokäsittelyyn.

 

 Merkittiin, että Elina Tavio on aloittanut elokuussa Lemin kunnan hallinnon asiantuntijana ja toimii ensimmäistä kertaa Lemin kunnanvaltuuston kokouksen pöytäkirjanpitäjänä.