Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.02.2024/Pykälä 2


 

Kuntosalin hinnat

 

Sivistyslautakunta 21.02.2024 § 2  

27/00.01.01/2024  

 

 

Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Kati Ahonen

 

Sivistyslautakunta on tarkastanut koulujen ja varhaiskasvatusyksiköiden tilojen käytöstä perittävät maksut 20.11.2019 § 58 sekä 13.1.2020 § 2 tehnyt käyttömaksuihin lisäyksen alle 18-vuotiaiden käyttäjien osalta, jotka säännöllisesti kokoontuvat harrastamaan tai harjoittelemaan kunnan omistamissa tiloissa. Lisäksi teknisen toimen uuden ohjeistuksen mukaan kunnan keittiötilat eivät ole enää vuokrattavissa. Kuntosalin hinnat määriteltiin koulujen ja varhaiskasvatusyksiköiden tilojen käytöstä perittävien maksujen yhteydessä. Maksut astuivat voimaan 1.1.2020.

 

Kuntosali muuttaa uusiin tiloihin 1.3.2024 osoitteeseen Kanervatie 15. Tila on kunnan oma ja se mahdollistaa pidempien kuntosaliaikojen myymisen. Teollisuustie 1:ssä aikoja rajoitti 6 kuukauden irtisanomisaika. Uusiin tiloihin muuttamisen myötä uudistetaan myös kulunvalvonta ja tilavarausjärjestelmä sekä kuntosaliaikojen ostaminen siirtyy verkkokauppaan. Avaimet jäävät pois käytöstä ja vain poikkeustapauksissa kuntosaliajan voi ostaa edelleen kirjastosta.

 

Ehdotus uusiksi kuntosalihinnoiksi:

 

1 kerta   5 €

1 kk     25 €

4 kk     80 €

8 kk    160 €

12kk   240 €

 

opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset alennettu hinta

 

1 kerta   4 €

1 kk      20 €

4 kk      64 €

8 kk    128 €

12 kk  192 €

 

Ryhmävuorot 35 € tunti

 

Lisäksi kuntosalisääntöjen rikkomisesta on mahdollisuus antaa 50 € sakkomaksu.

 

 

Esittelijä Rehtori Sanna Karppinen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä uudet kuntosalihinnat sekä 50 € sakkomaksun. Hinnat astuvat voimaan 1.3.2024.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Lisäksi merkittiin pöytäkirjaan, että varusmiesten maksuttomuus säilyy (Sivistyslautakunnan päätös 31.8.2022 §32).