Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 14.03.2024/Pykälä 14


 

Johtavien luottamushenkilöiden kuuleminen

 

Tarkastuslautakunta 14.03.2024 § 14  

76/00.01.03/2023  

 

 

Valmistelija Hanna Hanninen

 

Valtuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajan näkemykset vuodesta 2023 ja tulevaisuuden arviointi.

 

Keskustelua em. aiheista ja tarkastuslautakunnan jäsenten esittämistä kysymyksistä.

 

Päätösehdotus Kunnan luottamushenkilöjohdon näkemykset ja havainnot kokouksessa käsitellyistä aiheista sekä kokouksessa käyty keskustelu merkitään tiedoksi ja otetaan huomioon kuntien arviointikertomuksen laadinnassa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkittiin, että Anu Karhu ja Juha Mielikäinen osallistuivat kokoukseen tämän asian käsittelyn ajan klo 15-15.45.