Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 47



 

Hyvinvointikertomus 2022

 

Kunnanhallitus 11.12.2023 § 175 

 

 

 

Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Kati Ahonen

 

Kuntalain 37 §:ssä mukaisesti kuntastrategiassa tulee huomioida kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Valtuustolle tulee vuosittain raportoida hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kehityksestä. Hyvinvointikertomus on tiivis kuvaus hyvinvoinnista ja terveydestä sekä niiden edistämisestä kunnassa. Hyvinvointikertomus toimii kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnittelun, seurannan, arvioinnin ja raportoinnin työvälineenä.

 

Lemin kunnan hyvinvointikertomus 2022 sisältää kunnan perustiedot ja vertailun Länsi-Saimaan kuntien avaintietojen, hyvinvointialueen ja koko maan kanssa sekä liikenneturvallisuusosuuden ja TEAviisareita. 

Vuoden 2023 alusta kunnille otettiin käyttöön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valtionosuuden lisäosa eli HYTE-kerroin. HYTE-kerroin on kannustin, joka muodostuu indikaattoreista ja tarkoittaa, että kuntien rahoituksen valtionosuuden suuruus määräytyy osaksi niiden tekemän hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön mukaan, jonka tulee olla pitkäjänteistä ja suunnitelmallista työtä. Vuoden 2022 hyvinvointikertomukseen on haettu tietoa näiden HYTE-kannustin prosessi- ja tulosindikaattoreiden mukaan.

Hyvinvointikertomusta peilataan myös maakunnalliseen hyvinvointisuunnitelmaan, jonka kolme kärkiteemaa ovat terveelliset elintavat, mielenterveys ja työllisyys.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Lemin kunnan hyvinvointikertomuksen 2022.

 

Kunnanjohtajan kokouksessa tekemä muutettu päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää hyväksyä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen liitteiden mukaisen vuosiraportoinnin vuodelta 2022 ja esittää sen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 18.12.2023 § 47  

280/00.01.03/2023  

  

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.