Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 35


 

Tuloveroprosentti vuodelle 2024

 

Kunnanhallitus 06.11.2023 § 156 

 

 

 

Valmistelija Talousasiantuntija Taina Koivisto

 

Valtuuston tulee kuntalain 111 §:n mukaisesti päättää kunnan tuloveroprosentista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.

 

Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, ilmoitus tulee tehdä viimeistään sitä seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä (Laki säädettyjen määräaikain laskemisesta 150/1930 5 §). Vuoden 2024 tuloveroprosentti tulee siis ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään perjantaina 17.11.2023.

 

Kaikkien Manner-Suomen kuntien tuloveroprosentteja alennettiin kuluvalle vuodelle 12,64 prosenttiyksiköllä. Näin ollen tuloveroprosentit ovat tällä hetkellä prosentin sadasosan tarkkuudella. Ensi vuoden tuloveroprosentit tulee määrätä ja ilmoittaa 0,10 %-yksikön tarkkuudella, eli näin ollen kaikkien kuntien tuloveroprosentit muuttuvat. Jos kunta ei ilmoita tuloveroprosenttinsa määräajassa Verohallinnolle tai virheellisesti (ei 0,10 % -yksikön tarkkuudella) kunnan vuoden 2023 sovellettua tuloveroprosenttia voidaan pyöristää lähimpään prosenttiyksikön kymmenykseen vuodelle 2024. (Laki verotusmenettelystä 91 a § ja 91 b §).

 

Lemin kunnan tuloveroprosentti vuonna 2023 on 9,36. Kuntaliiton lokakuun verotuloennustekehikon mukaan tulevien vuosien verokertymä olisi 9,4 veroprosentilla:

 

 

Vuoden 2024 talousarvion laadinnan yhteydessä on päädytty esittämään tuloveroprosentiksi 9,9, jotta veroennusteen mukaan saadaan seuraavat vaikutukset:

 

 

 

Kunta saa veroprosentin korotuksesta aina täysimääräisen hyödyn kertyvinä verotuloina, eikä kunnan asema heikkene mitenkään valtionosuuksien tasauksessa, olipa kunta tasauslisän saaja tai tasausvähennyksen maksaja.

 

Veroprosentin korottamatta jättämiseksi esitetyt perustelut, joissa tasausjärjestelmän väitetään "korvaavan" korotusta vastaavat verotulot, eivät pidä paikkaansa ja aiheuttavat kunnalle tulonmenetyksiä. Tämä johtuu siitä, että tasausta laskettaessa käytetään koko maan painotettua keskimääräistä tuloveroprosenttia eikä kunnan päättämää veroprosenttia. (https://www.kuntaliitto.fi/talous/verotus/kuntien-veroprosentit)

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se vahvistaa vuoden 2024 tuloveroprosentiksi 9,9.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että talousasiantuntija Taina Koivisto osallistui kokoukseen pykälän käsittelyn ajan.

 

 

Kunnanvaltuusto 13.11.2023 § 35  

247/02.02.01/2023  

 

  

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että keskustelun aikana ryhmäpuheenvuoron käyttivät Lemin keskustan valtuustoryhmän puolesta Jarmo Tölski, Lemin kokoomuksen valtuustoryhmän puolesta Mervi Rings ja Lemin sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän puolesta Antti Junni. Ryhmäpuheenvuorot ovat pöytäkirjan oheismateriaalina.