Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 33


 

Talousarviomuutos, kunnanhallituksen investointiosa

 

Kunnanhallitus 18.10.2023 § 152 

 

 

 

Valmistelija Talousasiantuntija Taina Koivisto

 

 

 

Accuna-ohjelmistojen käyttöönotto viivästyi joulukuussa 2022. Raportointi-, konserni- ja budjetointimoduulien käyttöönotto siirtyi keväälle ja syksylle 2023. Syyskuun toteuman mukaan käyttö on ollut konsultin laskuttamien toteutuneiden tuntien mukaan 5 100 euroa, joten määrärahaa ei käytettäne kokonaan.

 

Esitetään talousarviomuutoksena vuoden 2022 käyttämättä jäänyt määräraha vuodelle 2023.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä esitetyt talousarviomuutokset kunnanhallituksen investointiosaan ja lähettää ne edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 13.11.2023 § 33  

125/02.01.02/2023  

 

  

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.