Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 30.08.2023/Pykälä 35


2 Sivla_kayttosuunnitelma2023toteutuminen_päivitetty

 

Sivistyslautakunnan käyttösuunnitelman toteutuminen 2023

 

Sivistyslautakunta 30.08.2023 § 35  

199/02.01.02/2023  

 

 

Valmistelija Talousasiantuntija Taina Koivisto ja kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Sivistyslautakunnan alaisen toiminnan käyttösuunnitelman toteutumisesta kesäkuun loppuun mennessä on laadittu oheinen raportti. Pääsääntöisesti toiminnassa on edetty talousarviossa ja käyttösuunnitelmassa päätetyllä tavalla.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tiedokseen käyttösuunnitelman toteutumisen raportin ensimmäisen vuosipuoliskon ajalta ja vie sen kunnanhallitukselle tiedoksi.

 

Päätös Sivistyslautakunta merkitsee käyttösuunnitelman toteutumisen tiedokseen raportin ensimmäisen vuosipuoliskon ajalta ja vie sen kunnanhallitukselle tiedoksi.

Lisäksi sivistyslautakunta päätti täyttää käyttösuunnitelmaraportin sivulta 1 kohdan Sivistyspalveluiden hallinto, toteuma seuraavasti:
Asioita on viety eteenpäin, mutta lisää aktiivista keskustelua ja kannanottoja kaivataan. Asioita on palautettu valmisteluun, joten jatkossa valmisteltava asiat paremmin ennen kokoukseen tuomista. Vaikutukset talousarvioon on oltava tarkasti laskettuna valmisteluvaiheessa. Omaa toimintaa voi aina parantaa.