Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 27.06.2023/Pykälä 29


 

Kulttuuritoimen kohde- ja yleisavustukset

 

Sivistyslautakunta 27.06.2023 § 29  

169/12.03.00/2023  

 

 

Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Kati Ahonen

 

Sivistyslautakunta hyväksyi kokouksessaan 02.11.2022 § 39 uuden järjestöavustusten hakumenettelyn. Avustusten hakuaika on 30.3.-30.4. Avustukset myönnetään talousarvion määrärahojen puitteissa hakemusten ja vaadittavien liitteiden perusteella.

 

Avustettavan toiminnan tulee tukea Lemin kunnan strategiaa, positiivista kuntakuvaa, vaalia ja tuoda esille lemiläistä omaperäistä kulttuuriperintöä.   Toiminta noudattaa voimassa olevia lakeja ja säädöksiä, on kaikille avointa ja toimii matalan kynnyksen periaatteella. Avustuksilla pyritään lisäämään ja monipuolistamaan kuntalaisille tarjottavia palveluja ja se tukee asukkaiden osallisuutta ja yhteisöllistä toimintaa.

 

Avustuksen saajan on oltava lemiläinen rekisteröity yhdistys, muualle rekisteröity yhdistys, joka toimii Lemin kunnan alueella tai muu lemiläinen yhdistys, joka täyttää hakukriteerit ja pystyy toimittamaan vaadittavat liitteet. Uusien hakijoiden tulee liittää kopio yhdistyksen säännöistä ja ote yhdistysrekisteristä.

 

Yhdistykset voivat hakea vain yhtä avustusmuotoa, joko yleis- tai kohdeavustusta. Yleisavustuksen määrä on enintään 1500 euroa ja kohdeavustuksen enintään 2500 euroa vuodessa. Asia on valmisteltu oheismateriaalina olevien avustushakemusten perusteella.

 

Avustusta maksettaessa tarkistetaan myönnetyn avustuksen käytön toteutuminen.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää myöntää seuraavat kulttuuritoimen yleis- ja kohdeavustukset yhteensä 6200 €:

- Eläkeliiton Lemin yhdistys 700 €
- Lemin Laulumiehet 1000 €
- Lemin Martat 1000 €
- Lemin Musiikkiyhdistys 2500 €
- Lemin Rasvanäpit 1000 €

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.