Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 17.05.2023/Pykälä 19


 

Erityisluokanopettajan viran nimikemuutos ja viran haettavaksi julistaminen

 

Sivistyslautakunta 17.05.2023 § 19  

121/01.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Rehtori Anne Rousku

 

Lemin kunnan hallintosäännön §25 mukaan sivistyslautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluu päättää opettajanviran virkanimikemuutoksesta, kun se johtuu opetustuntimäärien vaihtelusta tai muista säädöksistä ja määräyksistä.

 

Hallintosäännön §38 mukaan viran julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Kunnanhallitus on 2.5.2023 §48 antanut täyttöluvan erityisluokanopettajan virkaan.

 

Lemin kunnassa on toiminut laaja-alainen erityisopettaja määräaikaisessa tehtävässä. Tarve laaja-alaiselle erityisopetukselle on jatkuvaa ja koska erityisluokanopettajan OVTES:n mukainen opetusvelvollisuus ja tehtävänkuva poikkeaa erityisopettajan tehtävänkuvasta, on perusteltua muuttaa erityisluokanopettajan viran nimike erityisopettajan viraksi.

 

Esittelijä Rehtori Anne Rousku

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää muuttaa erityisluokanopettajan viran nimikkeen erityisopettajan viraksi ja julistaa viran haettavaksi ja alkamaan 1.8.2023.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.