Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 3


 

Kunnanhallituksen vaali toimikaudeksi 2023-2025

 

Kunnanhallitus 02.05.2023 § 43 

 

 

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen

 

Kuntalain 32 §:n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt, että heidän toimikautensa on valtuuston toimikautta lyhyempi, tai jäljempänä toisin säädetä.

 

Kunnanvaltuuston 16.8.2021 § 35 tekemän päätöksen mukaan kunnanhallituksen toimikausi on kahden vuoden mittainen ja toimikausi päättyy 31.5.2023.

 

Hallintosäännön 8 §:n mukaan kunnanhallituksessa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

Kuntalain 73 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

  1. välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;
  2. henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
  3. kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;
  4. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

 

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

 

Kunnallisissa toimielimissä, valtuustoa lukuun ottamatta, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisestä syystä muuta johdu.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että

1. kunnanvaltuusto päättää, että kunnanhallitus valitaan kahden vuoden toimikaudelle, joka on 1.6.2023-31.5.2025
2. kunnanvaltuusto valitsee kunnanhallitukseen seitsemän jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet
3. kunnanvaltuusto valitsee jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 29.05.2023 § 3  

84/00.00.01/2023  

 

 

Päätös Poliittisten ryhmien neuvottelutuloksen mukaisesti kunnanvaltuusto valitsi yksimielisesti kunnanhallituksen jäsenet, henkilökohtaiset varajäsenet sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikaudelle 1.6.2023-31.5.2025 seuraavasti:

Jäsen  Varajäsen

Anu Karhu pj. Tarja Husu-Tuuliainen
Mervi Rings vpj. Sari Papinniemi
Nina Värtö  Tuula Konttinen
Jarkko Ovaskainen Petteri Holopainen
Jarmo Tölski  Henri Taipale
Esa Makkonen Arto Penttilä
Antti Junni  Sonja Laitinen