Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 11


 

Talousarviomuutos 2023 työmarkkinatukiin

 

Kunnanhallitus 15.05.2023 § 55 

 

 

 

Valmistelija Talousasiantuntija Taina Koivisto

 

Lemin kunnan hallintosäännön 8. luvun 61 §:n mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä kunnanvaltuustolle talousarviovuoden aikana. Kunnat rahoittavat osan työttömyyden perusteella maksetusta työmarkkinatuesta. Kela laskuttaa maksamansa työmarkkinatuen kunnilta jälkikäteen. Aikaisempina vuosina laskut olivat osoitettu Eksotelle. Talousarvion laadinnan jälkeen on tullut ilmi, että hyvinvointialueet eivät vastaa työmarkkinatuen kuntaosuudesta 1.1.2023 alkaen.

 

Kunta maksaa työmarkkinatuesta sitä suuremman osan, mitä kauemmin henkilö on ollut työttömänä. Valtio rahoittaa työmarkkinatuen kokonaan sen maksuerän loppuun, jonka aikana henkilölle on maksettu työmarkkinatukea työttömyyden perusteella yhteensä 300 päivää.

 

Sen jälkeen valtio ja työmarkkinatuen saajan kotikunta rahoittavat työttömyyden ajalta maksetun työmarkkinatuen puoliksi sen maksuerän loppuun, jonka aikana henkilölle on maksettu työmarkkinatukea 1 000 päivää. Sen jälkeen kotikunnan rahoitusosuus suurenee 70 %:iin.

 

Kela laskuttaa kuntaa vain työttömyyden ajalta maksetusta työmarkkinatuesta. Mukaan lasketaan kaikki ne päivät, jolloin työmarkkinatukea on maksettu työttömyyden perusteella. Lisäksi mukaan lasketaan ne päivät, joilta henkilö saa soviteltua työmarkkinatukea.

 

Sen sijaan mukaan ei lasketa päiviä, joina henkilö on ollut työllistymistä edistävässä palvelussa ja saanut sen ajalta työmarkkinatukea. Niillä palveluilla tarkoitetaan työttömyysturvalain 1. luvun 5. §:n mukaisia valtion rahoittamia palveluita.

 

Työmarkkinatuen maksupäivien kertymä nollautuu ja alkaa alusta vasta sen jälkeen, kun henkilö on täyttänyt työssäoloehdon ja saanut enimmäisajan työttömyyspäivärahaa (ansiopäivärahaa tai peruspäivärahaa).

 

Kelan tilastotietokannasta eli Kelastosta voi hakea erilaisia raportteja Kelan työttömyysturvaetuuksien saajista ja työttömyyden perusteella maksettujen tukipäivien kertymästä. Työmarkkinatuen saajat tukipäivien kertymän ja korvausperusteen mukaan löytyy osoitteesta raportit.kela.fi.

 

 

 

 

 

 

 

Lemin kunnan osuudet ovat olleet seuraavat:

 

 

Kelan työmarkkinatuki kirjataan tilille 6050 Avustukset yhteisöille ja kustannuspaikalle 1250 Työllisyysprojektit (kunnan automatisoidussa talousraportoinnissa ohjautuu palveluluokkaan 5553 Työllisyyden edistämisen rahoituspalvelut). Talousarviomuutoksen määräksi arvioidaan 114 000 euroa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy työmarkkinatuesta johtuvan muutoksen talousarvioon 2023.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 29.05.2023 § 11  

125/02.01.02/2023  

 

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.