Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 30.03.2023/Pykälä 12


 

Vapaa-aikapalveluiden/nuorisotyö, ajankohtaiskatsaus

 

Tarkastuslautakunta 30.03.2023 § 12  

64/00.01.02/2023  

 

 

Valmistelija Hanna Hanninen

 

Kokoukseen on kutsuttu nuorisotyöntekijä Tommi Haiko kertomaan vapaa-aikapalveluiden toteutumisesta Lemillä 2022.

 

Kokouksessa saadaan selvitys mm. seuraavista aiheista:

- talousarvion toteutuminen/toteuma

-onnistumiset ja kehittämiskohteet

-koronapandemian vaikutukset

-henkilöstötilanne

-nuorisotyöntekijän toimenkuva

 

Esittelijä Nuorisotyöntekijä Tommi Haiko

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee katsauksen tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Merkittiin, että Tommi Haiko osallistui kokoukseen tämän asian käsittelyn ajan klo 15:07-15:47.