Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 15.03.2023/Pykälä 13


 

Valtuustoaloite: Sähköinen liikuntapaikkojen varauskalenteri kunnan nettisivuille

 

Kunnanhallitus 21.11.2022 § 159 

 

 

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen

 

Hallintosäännön 116 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden

käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa.

 

Jarkko Ovaskainen jätti puheenjohtajalle alla mainitun valtuustoaloitteen, joka lähetetään sitä enempää käsittelemättä kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

Valtuustoaloite sähköisestä varauskalenterista / Jarkko Ovaskainen:

 

Ehdotan Lemin kotisivuille perustettavan sähköisen varauskalenterin josta voi varata kaikkiin varattaviin liikuntapaikkoihin vuoron sekä kunnan varattaviin tiloihin tilavarauksen. Täältä varauskalenterista näkisi reaaliaikaisen varaustilanteen, vapaat vuorot sekä varatut vuorot.

 

Tämä palvelu auttaisi ainakin heti kuntosalin käyttäjiä. Tällä hetkellä kuntosalin ovella sekä ilmoitustaululla on hieman sekavasti lappuja ja varausvuoroja jotka aiheuttavat sekaannusta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen sivistyslautakunnalle valmisteltavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Sivistyslautakunta 15.03.2023 § 13  

230/12.04.00/2022  

 

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen

 

Sähköisestä varauskalenterista päätettiin pyytää ratkaisua Markkinointi Ukkonen Oy:ltä, joka ylläpitää tällä hetkellä kunnan verkkosivuja. Markkinointi Ukkonen Oy:n tarjous sisälsi useamman eri toteutusvaihtoehdon, joista suoritettiin vertailu. Vertailun perusteella sähköiseksi varauskalenteriksi valikoitui kunnan tarpeisiin toimivin vaihtoehto.

 

Valittu sähköinen varauskalenteri pitää sisällään pakolliset kalenteritoiminnot sekä lisäosina automaattisen luonnoksen tehdystä varauksesta sekä varausajankohdan valittavissa olemisen tarkistuksen jo varausta tehdessä. Tämän lisäksi kalenteriin haluttiin mahdollisuus viikottain toistuville varauksille. Hinta-arvio kalenterin toteutukselle on 950 € + alv. Maksu on kertamaksu eikä sillä ole vaikutusta nettisivujen ylläpitomaksuihin tai muihin kustannuksiin. Kalenterin toteutus ja käyttöönotto tapahtuvat aikatauluarvion mukaan huhtikuun 2023 aikana.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää merkitä tiedokseen sähköisen varauskalenterin hankinnan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.