Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 27.12.2022/Pykälä 43


2 Kuntastrategia2030

 

Kuntastrategian hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 21.11.2022 § 153 

 

 

 

Lemin uuden kuntastrategian valmistelu on aloitettu vuoden 2022 alussa. Tavoitteena on, että uusi kuntastrategia hyväksytään valtuuston kokouksessa vuoden 2022 loppuun mennessä.

 

Kuntalain mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Uusi kuntalaki on tehnyt kuntastrategiasta lakisääteisen suunnitelman. Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta.

 

Tulevan strategian on tarkoitus tähdätä yhtä valtuustokautta pidemmälle, vuoteen 2030. Strategiaa tarkastellaan kuitenkin jatkossakin valtuustokausittain, kuntalain vaatimusten mukaisesti.

 

Lemin kuntastrategiatyö on edennyt siten, että

huhtikuussa valtuusto oli yhdessä johtavien viranhaltijoiden kanssa strategiaseminaarissa. Johtoryhmä työsti kuntastrategiaa seminaarin jälkeen. Toinen strategiaseminaari pidettiin 31.10.2022. Asukas-, järjestö- ja yrityskyselyjä laadittiin strategiatyön pohjaksi.

 

Esityslistan ohessa Lemin kuntastrategia vuoteen 2030

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteen
mukaisen kuntastrategian.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 27.12.2022 § 43  

232/00.01.02/2022  

  

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.