RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.11.2022/Pykälä 149
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston 31.10.2022 kokouksen päätösten täytäntöönpano
Kunnanhallitus 21.11.2022 § 149
225/00.01.01/2022
Valmistelija Hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen
Kuntalain (410/2015) 39 §:n perusteella kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen, on kunnanhallituksen jätettävä päätös täytäntöön panematta ja asia on viipymättä saatettava valtuustoon uudelleen käsiteltäväksi.
Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se
on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi
taikka, jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen
kieltää täytäntöönpanon.
Valtuuston kokouksessa 31.10.2022 päätettiin seuraavat asiat:
- § 32 Tuloveroprosentti vuodelle 2023
- § 33 Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2023
- § 34 Teknisen lautakunnan talousarviomuutokset vuodelle 2022
- § 35 Sivistyslautakunnan talousarviomuutokset vuodelle 2022
- § 36 Lemin kunnan konserniohje
- § 37 Hyvinvointikertomus 2021
- § 38 Taloushallinnon ohjelmistojen uusiminen ja määräraha ohjelmistohankintaan
- § 39 Eronpyyntö kunnan luottamustehtävistä, Veli-Matti Rajantie
- § 40 Kiireellistä käsittelyä vaativat asiat
- § 41 Ilmoitusasiat
Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston päätökset ovat syntyneet oikeassa järjestyksessä ja päättää panna ne täytäntöön.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |