RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 31.08.2022/Pykälä 29
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lemin kunnan päiväkotien nimien yhdenmukaistaminen
Sivistyslautakunta 31.08.2022 § 29
155/12.06.00/2022
Valmistelija Varhaiskasvatusjohtaja Mia Kivinen
Lemin kunnan päiväkotien nimet eivät ole yhtenäiset ja eivätkä selkeästi kerron päiväkodin sijainnista asiakkaille. Asiasta on keskustelu kunnan johtoryhmässä ja varhaiskasvatuksen henkilöstöä on kuultu viikkopalaverissa. Molemmat puoltavat muutosta.
Ehdotuksena on, että Iitiän päiväkodin nimi säilyy samana ja päiväkoti Oravanpesän nimi muuttuu Kuukanniemen päiväkodiksi ja Päiväkoti Punahilkan nimi muuttuu Kirkonkylän päiväkodiksi. Nimenmuutoksesta ei aiheudu kunnalle kuluja.
Esittelijä Varhaiskasvatusjohtaja Mia Kivinen
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää muuttaa Päiväkoti Oravanpesän nimen Kuukanniemen päiväkodiksi ja Päiväkoti Punahilkan Kirkonkylän päiväkodiksi 1.9.2022 alkaen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |