RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 31.08.2022/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lemin kunnan varhaiskasvatussuunnitelma
Sivistyslautakunta 31.08.2022 § 26
132/12.06.00/2022
Valmistelija Varhaiskasvatusjohtaja Mia Kivinen
Opetushallitus antoi määräyksen uusista varhaiskasvatussuunnitelman perusteista 18.2.2022. Perusteet on uudistettu vastaamaan varhaiskasvatuslain muutoksia, joiden myötä varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen oikeus tukeen vahvistuu merkittävästi. Lakimuutos tulee voimaan elokuussa 2022. Paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat päivitetään kansallisten perusteiden mukaisesti ja on otettu käyttöön 1.8.2022.
Lakimuutosten lisäksi Lemin varhaiskasvatussuunnitelmaan päivitettiin ajantasaista tietoa varhaiskasvatuksen järjestämisestä sekä sisältöä tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamisen osalta. Tämä nousi vahvasti toiveena huoltajille keväällä 2022 lähetetyssä varhaiskasvatuksen asiakaskyselyssä. Lisäksi varhaiskasvatussuunnitelmaan kuvattiin tarkemmin arvioinnin käytänteitä ja monilukutaidon ja digitaalisen osaamisen osuutta on tarkennettu. Lautakunnan oheismateriaaleissa on varhaiskasvatuksen uusi Digisuunnitelma 2022.
Lemin varhaiskasvatussuunnitelma on nähtävillä Lemin kunnan varhaiskasvatuksen kotisivuilla, ePerusteissa ja kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä.
Hallintosäännön 25 § mukaan sivistyslautakunta hyväksyy kuntakohtaiset opetussuunnitelmat ja varhaiskasvatussuunnitelmat.
Esittelijä Varhaiskasvatusjohtaja Mia Kivinen
Päätösehdotus Sivistyslautakunta perehtyy Lemin uudistettuun varhaiskasvatussuunnitelmaan ja hyväksyy sen käyttöön 1.8.2022 alkaen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |