RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 29.08.2022/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
2 | Lemin Palvelutalo välitilinpäätös 1.1.-30.6.2022 | |
3 | Lemin Vuokratalot välitilinpäätös 1.1.-30.6.2022 |
Kiinteistö Oy Lemin Vuokratalojen ja Kiinteistö Oy Lemin Palvelutalon välitilinpäätökset ajalta 1.1. - 30.6.2022
Kunnanhallitus 15.08.2022 § 110
Valmistelija Hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen
Kunnanhallitukselle jaetaan esityslistan ohessa Kiinteistö Oy Lemin Vuokratalojen ja Kiinteistö Oy Lemin Palvelutalon välitilinpäätökset ajalta 1.1. - 30.6.2022.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen tytäryhtiöiden välitilinpäätökset.
Kunnanjohtajan kokouksessa tekemä muutettu päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen tytäryhtiöiden välitilinpäätökset ja antaa valtuustolle puolivuosittain raportin yhtiöiden tavoitteiden toteutumisesta ja taloudellisen aseman kehittymisestä sekä arvion tulevasta kehityksestä ja riskeistä.
Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.
Kunnanvaltuusto 29.08.2022 § 27
110/00.03.01/2022
Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen ja merkitsi tytäryhtiöiden välitilinpäätökset tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |